跳到内容 Go to main navigation Go to language selector
星际网赌导航全球

Saab käynnistää Suomen merivoimien Pohjanmaa-luokan korvettien komposiittimastojen tuotannon

Kuluneella viikolla pidettiin Saabissa Karlskronassa komposiittileikkausseremonia ensimmäiselle neljästä Suomen merivoimille toimitettavasta uuden Pohjanmaa-luokan aluksen mastosta. Mastot valmistetaan komposiitista, samasta materiaalista, josta ruotsalaiset Visby-korvetit on valmistettu, ja jonka valmistuksessa Saab on maailman johtavia.

kompositskarningsceremoni-saab-karlskrona-230815-15.jpg

Syyskuussa 2019 Saab allekirjoitti sopimuksen Suomen merivoimien neljän uuden Pohjanmaa-luokan aluksen ohjausjärjestelmien toimituksesta ja integroinnista (Laivue2020). Tiistaina 15 elokuuta 2023  suoritettiin leikkausseremonia Karlskronassa ensimmäiselle neljästä suomalaisalusten mastosta.

Saabin Suomeen valmistamat mastot vastaavat kooltaan viisikerroksista rakennusta. Saab on yksi uusien suomalaisten alusten alihankkijoista, joiden toimitus on suunniteltu ajanjaksolle 2027-2029.

-Tämä oli tärkeä päivä ja olemme ylpeitä saadessamme olla mukana työssä Suomen merivoimien suorituskyvyn vahvistamiseksi. Odotamme innolla, että voimme toimittaa maailman johtavat komposiittiratkaisumme ja hallintajärjestelmämme tiiviissä yhteistyössä suomalaisen asiakkaamme kanssa, sanoo Saab Kockums liiketoiminta-alueen johtaja Mats Wicksell.

Saabilla on hyvä osaaminen ja pitkä kokemus komposiitti- tai hiilikuitusuunnittelusta ja -rakentamisesta, ja se on toimittanut komposiittiratkaisuja useisiin eri alusluokkiin. Kiinnostus on suurta materiaalia kohtaan, joka auttaa valmistamaan aluksia, joilla on pienempi paino ja tutkapinta-ala. Hiilikuitu on kestävä vaihtoehto ilman korroosiota, mikä vähentää polttoaineen kulutusta ja mahdollistaa lisäominaisuuksien lisäämisen.

Lisatietoja:

星际网赌导航星际官方赌钱
+46 (0)734 180 018
presscentre@saabgroup.com

Saab on johtava puolustus- ja turvallisuusalan yhtiö, jonka tehtävä on auttaa valtioita suojelemaan asukkaitaan ja yhteiskuntaansa. 19 000 ammattitaitoisen työntekijänsä avulla 星际网赌导航kehittaa jatkuvasti uudenlaista teknologiaa luodakseen turvallisemman, kestävämmän ja oikeudenmukaisemman maailman. 星际网赌导航kehittaa, valmistaa ja ylläpitää edistyksellisiä ilmailu-, ase -, johtamissodankäynti-, sensori- ja vedenalaisia järjestelmiä. Saabin pääkonttori on Ruotsissa. Yhtiöllä on merkittävää toimintaa eri puolilla maailmaa, ja se muodostaa osan kansallista puolustuskykyä useissa maissa.